Sisältöön »
 
 

Ajankohtaista

08.02.2022

Kunnanhallituksessa 31.1.2022 päätettyä


Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 31.1.2022 mm. seuraavista asioista.

Valtuustoaloite ilmastohätätilan julistamisesta

Kunnanhallitus käsitteli Jokioisten Vihreiden valtuustoaloitteen ilmastohätätilan julistamisesta. Aloitteen tekijät totesivat, että hätätilajulistukset voivat auttaa lisäämään tietoisuutta ilmastokriisin vakavuudesta ja kiireellisyydestä sekä vauhdittaa kriisin edellyttämiä mittavia ja ripeitä toimia päästöjen vähentämiseksi. 

Kunnanhallitus päätti, että se ei julista kuntaan ilmastohätätilaa. Se totesi kuitenkin ilmastotyön ja kestävän kehityksen nopeat ratkaisut välttämättömiksi niin kunnan kuin koko yhteiskunnankin toiminnassa ja päätti, että ne otetaan huomioon päivitettäessä Jokioisten strategisia tavoitteita ja toimenpiteitä osana kuntastrategian päivityksiä.

Talousarvion toteutuminen 1.1. - 30.11.2021

Merkittiin tiedoksi kunnan talousarvion toteutuminen marraskuulta 2021. Marraskuun lopussa kunnan tulos oli 1 191 252 euroa ylijäämäinen.

Verovarojen tilitykset Jokioisten kunnalle 1.1. 31.1.2022

Tammikuussa kunnan verotulot ovat 144 668 euroa edellisvuoden tammikuuta suuremmat. Kunnallisveron tilitys on 5,7 % suurempi, yhteisöveron 9,7 % suurempi ja kiinteistöveron peräti 74,4 % suurempi. Kiinteistöverotilityksissä kuukausivaihtelut ovat suuria.

Kunnan ehdokkaat asunto-osakeyhtiöiden hallituksiin kaudelle 2022-2025

Valittiin kunnan perustamien osaomisteisten asunto-osakeyhtiöiden hallituksiin kuntaa edustavat jäsenehdokkaat (2 kuhunkin yhtiöön). Jäsenten valinta suoritetaan kevään 2022 yhtiökokouksissa. Yhtiöitä, joita nämä valinnat koskevat, on 10.

Jokiläänin kansalaisopiston ohjausryhmän jäsenten ja varajäsenten valitseminen

Valittiin ohjausryhmän jäseniksi Jari Sillanpää (varalla Jukka Matilainen) ja Ari Kettunen (varalla Janna Stenberg). Ohjausryhmä toimii opiston sopimuskuntien omistajaohjauksen välineenä (Humppila, Jokioinen ja Ypäjä).

Maa-alueiden ostaminen Suomen valtiolta

Päätettiin ostaa Suomen valtiolta Jokioisten keskusta-alueella sijaitsevia maa-alueita, n. 4 ha. Ostettavat alueet selkiyttävät Jokioisten keskusta-alueen maanomistussuhteita ja asemakaavan toteutumista. Niihin sisältyy tie- ja puistoalueita sekä alueita, joilla sijaitsee kunnallisteknisiä rakennelmia ja laitteita. Loimijoen ja Myllytien välisestä alueesta päätettiin jatkaa neuvotteluja Senaatti-kiinteistöjen kanssa.

Vuokrasopimuksen hyväksyminen

Hyväksyttiin Telia Towers Oy:n kanssa allekirjoitettu matkaviestintukiaseman vuokrasopimus. Sopimus koskee tukiaseman tonttia kunnan omistamalla Paukkumäki-nimisellä kiinteistöllä Jokioisten keskustan tuntumassa.


Jokioinen 8.2.2022

Jokioisten kunnanhallitus, lisätiedot: mika.rantala(at)jokioinen.fi




 

Lisätiedot

Jokioisten kunta
Keskuskatu 29 A
31600 Jokioinen

Kunnanvirasto avoinna
ma klo 9.00-16.30
ti-pe klo 9.00-15.00

Virallinen sähköpostiosoite
jokioisten.kunta(at)jokioinen.fi

Henkilöhaku
(luottamushenkilöt ja henkilöstö)
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)jokioinen.fi

Puhelin
044 901 7174 (ma - to, klo 9 -14)