Sisältöön »
 
Asukas

Perhepäivähoito ja Ryhmis



Perhepäivähoitokodit sijaitsevat eri puolilla Jokioisten kuntaa.

Perhepäivähoidossa hoidetaan pääsääntöisesti kaikkein nuorimpia lapsia (1-3 vuotiaita), mutta myös yli kolmevuotiaita lapsia on perhepäivähoitoryhmissämme. 

Perhepäivähoito on kodinomaista, perhepäivähoitajan omassa kodissa tapahtuvaa varhaiskasvatusta. Toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa huomioidaan jokainen lapsi yksilönä. Lasten kanssa leikitään, luetaan satuja, loruillaan, harjoitellaan käden taitoja, musisoidaan ja tietysti ulkoillaan paljon. Ympäröivä luonto vuodenaikoineen ja juhlapyhät ovat pohjana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Perhepäivähoidossa on vuosittain vaihtuvia teemoja, joiden pohjalta toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan monipuolisesti.  Vuosittain tehdään erisisältöisiä retkiä, esim. osallistutaan lastenteatteriesityksiin.

Perhepäivähoidon alettua tehdään yhdessä vanhempien kanssa hoitosuunnitelma, jossa sovitaan lapsen hoitoon liittyvistä käytännön asioista.

Lisäksi jokaiselle lapselle tehdään perhepäivähoidossa lapsen oma varhaiskasvatussuunnitelma.

Perhepäivähoitoa järjestetään vanhempien työstä tai opiskelusta johtuvan tarpeen mukaan.

Jokioisilla avattiin toukokuussa 2022 uusi ryhmäperhepäiväkoti, Ryhmis, Kotapolun kerrostalolle os. Kotapolku 3 A 2. puh. 044-4914 670. Viihtyisästi remontoidussa asunnossa on kolme hoitajaa ja tilaa 12 lapselle. Ryhmiksessä on vapaita paikkoja myös perhepäivähoidon varahoitoa tarvitseville lapsille. Asiakaspaikoitusta varten on varattu viereiselle parkkipaikalle parkkiruudut ryhmiksessä asioiville. Autoa ei saa parkkeerata talon eteen pelastustielle.

Perhepäivähoidolla on omat PedaNet sivunsa, löydät sieltä mm. valokuvia lasten touhuista Kuvagalleriassa. Myös ryhmikselle on avattu omat sivut, joka päivittyy. Saman linkin alta löytyvät niin perhepäivähoidon kuin ryhmäperhepäivähoidon sivut.

Perhepäivähoidon PedaNet


 
 

Lisätiedot:

Perhepäivähoidon päällikkö
Kirsi Sundqvist
050 3039 531
kirsi.sundqvist(at)jokioinen.fi